Kannattavia uusia mahdollisuuksia

Teollisuusasiantuntijoiden mukaan päiväsiivous tulee yleisemmäksi lähitulevaisuudessa ja se tulee uudistamaan siivousteollisuuden. Esimerkiksi eräs amerikkalainen teollisuuskonsultti arvioi siivoussäästöksi 5-10 % päiväsiivouksella.

Mieti
Päivävuorot on helpompi täyttää, sillä suurin osa ihmisistä haluaa työskennellä "normaaleina" työaikoina. Toinen selvä hyöty on alhaisemmat työntekijäkustannukset, kun säästetään esim. iltalisissä. Lisäksi on muita tärkeitä, muttei niin selviä hyötyjä, kuten asiakassuhteet ja siivoustehokkuus.

Päiväsiivouksen myötä siivoustyöntekijät saavat enemmän arvostusta toimisto- tai tehdastyöntekijöiden nähdessä siivoojat työnteossa. Siivoojat näkevät näin myös, miten rakennusta käytetään eli mitkä alueet ovat kovassa ja mitkä vähemmässä käytössä. Tämä auttaa suunnittelua ja vähentää tarpeetonta siivousta.

Koska siivooja ja asiakas ovat työssä samaan aikaan, on kommunikointi helpompaa. Siivouksesta voidaan keskustella ja antaa aiheellista palautetta.  

Säästä siivouskustannuksissa
Päiväsiivouksessa on aina ollut järkeä. Aikaisemmin äänekkäät ja vaikeat siivousvälineet tekivät päiväsiivouksesta epäkäytönnöllistä. Nyt uuden ja hyvän suunnittelun, matalan äänistason ja kompaktien laitteiden ansiosta päiväsiivous on mahdollista ja järkevää! 

Tässä joidenkin asiakkaidemme mielipiteitä...
Josef Katzer, Executive Manager of Katzer GmbH and Chairman of the Contract Cleaner Federation Hamburg, Germany, says:
"This is a potential money saver. I can easily see the benefits of cleaning more efficiently during daytime, and the GD 2000 series has lots of features that further help me cut my costs."

Claus Lindbjerg, Anders Andersen Cleaning, Denmark, says: "This machine has everything a great professional vac needs. And the sound level is unbelievably low."

Mr. Bohumir Andrla of the Czech Republic explains: "The Nilfisk GD 2000 series is simply the quietest commercial vacuum cleaner available in the market today and it still delivers superior suction power.”


 
x
x